Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Lauri Joona neljäs Viron MM-rallissa

18.07.2021

Lauri Joona neljäs Viron MM-rallissa  

 

Tekniikkamurheet näyttelivät suurta roolia Lauri Joonan Viron MM-rallidebyytissä. Ongelmien täyteinen rallin junioreiden MM-sarjan (JWRC) kolmas kisaviikonloppu päättyi lopulta neljännelle sijalle.

 

Rallin junioreiden MM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin Virossa viikonloppuna. Rallin hallitseva Suomen mestari ja Flying Finn Future Star, sastamalalainen Lauri Joona, lähti uransa ensimmäiseen Viron MM-ralliin varsin maltillisin tavoittein. Joonan ja kartturi Mikael Korhosen tekniikkaongelmat alkoivat kuitenkin jo torstaiaamun testierikoiskokeella:

 

- Räjähti jarrulevy edestä ihan täydestä vauhdista, kertoi Joona kahden ajokerran jälkeen.

 

Viron MM-ralli käynnistyi toden teolla perjantaina, jolloin ohjelmassa oli kahdeksan erikoiskoetta. Joona ja Korhonen aloittivat suunnitelmien mukaisesti ajaen aivan kärjen tuntumassa, kunnes seitsemännellä erikoiskokeella alkoi tapahtua:

 

- Oikea takarengas hajosi. Ei osuttu mihinkään, yhtäkkiä suoralla alkoi vaan tuntumaan, ettei kaikki ole kohdallaan. Ajettiin sitten joku 7 kilometriä tyhjällä renkaalla, kertoi Joona erikoiskokeen maalissa. 

 

Eikä siinä vielä ollut kaikki perjantain osalta:

 

- Päivän viimeisellä erikoiskokeella auton vaihdelaatikkoon tuli jotain häikkää eikä kolmosvaihde mennyt päälle. 

 

Harmittavat tapahtumat pudottivat kaksikon viidenneksi.

 

Lauantaina Joona väläytteli tuttua menoaan, kunnes ennen päivähuoltoa 13. erikoiskokeella hajosi auton vetoakseli ja Joona jäi kärjen vauhdista. Onneksi huollossa auto saatiin kuntoon, ja matka jatkui vielä toistamiseen samoille erikoiskokeille. Päivän päättyessä sijoitus oli edelleen vankasti viides, eteen ja taakse oli reilut marginaalit. 

 

- Ei ihan parhain päivä! Fiilikset on ihan kohtalaisen hyvät, vähän kaksijakoiset. Saatiin hyvä tuntuma ja mukava on ajaa. Kuitenkin auton kanssa oli koko päivän jotain pientä ja vähän isompaa ongelmaa. Oltiin jo välillä melkein valmiita keskeyttämään, mutta selvittiin säikähdyksellä ja vika saatiin onneksi kuntoon huollossa, sanaili Lauri Joona päivän päätteeksi.  

 

Vaikka nopeana kuskina tunnettu Joona väläytteli viikonlopun aikana vauhtiaan, ei sitä tuttua menoa kuitenkaan nähty. Ja sitten vielä sunnuntaina rouva Fortuna heitti yhden haasteen:

 

- Kolmanneksi viimeisellä pätkällä petti vetarin suojakumi ja sitä parsittiin joka siirtymällä kasaan. Kävi toisaalta munkki, että se kesti maaliin saakka, naurahti Joona.

 

Kun kilpakumppani joutui jättämään kisan kesken viimeisellä erikoiskokeella, nousivat Joona ja Korhonen JWRC-lopputuloksissa neljänneksi.

 

- Tulokseen voi olla ihan tyytyväinen, mutta vauhti ei todellakaan ollut perjantain jälkeen sillä tasolla, millä sen olisi pitänyt olla. Paljon tuli hyvää oppia, tiet oli hienot ja hyppiminen on vieläkin kivaa!

 

Seuraava rallin junioreiden MM-osakilpailu ajetaan 13.-15. elokuuta Belgiassa. 

 

Lopputulokset: Viron MM-ralli, JWRC
1. Sami Pajari - Marko Salminen (FIN)  3:19:03.2 

2. Jon Armstrong - Philip Hall (GBR) +24,1 

3. Mārtiņš Sesks - Renars Francis (LAT) +56,4 

4. Lauri Joona - Mikael Korhonen (FIN) +3:43,7 

5. Raul Badiu - Rares Fetean (ROM) +4:42,3 

 

JWRC pistetilanne, 3/5 osakilpailua

1. Sami Pajari (FIN) 71

2. Mārtiņš Sesks (LAT) 67

3. Jon Armstrong (GBR) 56

4. Lauri Joona (FIN) 40
5. Martin Koci (SVK) 37

 

Rallin junioreiden MM-sarjan (JWRC) kalenterissa on kaudella 2021 viisi osakilpailua. Kausi alkoi huhtikuussa Kroatiasta ja päättyy lokakuussa Espanjaan. Sarjaan on ilmoittautunut 8 autokuntaa. Lisätietoja sarjasta ja kuljettajista: https://www.wrc.com/en/championship/support-championships/junior-wrc/news/  


Lisätietoja: Lauri Joona, 044 513 4251, lauri.joona@hotmail.fi

25.03.2024Pidä huolta turvallisuudestasi - ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia tarjolla pääsiäisenä
04.03.2024Autoala tunnistaa tarpeen parantaa käytetyn auton kauppaa ja panostaa siihen koulutuksella ja työkaluilla
14.02.2024Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
11.01.2024Autokannan ikääntyminen kiihtyy
16.10.2023Romuajoneuvoasetus kiristää harmaata toimijaa
02.05.2023Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä
16.03.2023Ilma lämpenee turboahtimet rikkoutuu - Tilaa turboahdin edullisesti meiltä 3 vuoden takuulla!
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
08.12.2022HUIPPU-URHEILUN TILANNEKATSAUS: AUTOURHEILUSSA SUOMI ON KIISTATON SUPERVALTA
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
23.10.2022Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin
09.08.2022Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin
09.08.2022Lauri Joona WRC3-luokan ylivoimainen ykkönen Jyväskylän MM-rallissa
01.07.2022Uusien autojen kysyntä on vakaata, mutta tuotannon viiveet jarruttavat ensirekisteröintejä
01.10.2021Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa laskusuunnassa
30.09.2021Lauri Joona uuden edessä Jyväskylän MM-rallissa
30.09.2021Pajari näytti uuden ajokin iskukyvyn
15.08.2021Pajari toiseksi Belgiassa, mestaruus ratkaistaan Espanjassa
15.08.2021Lauri Joona neljäs Belgian haastavassa MM-rallissa - ?Oli komeeta päästää F1-radalla?
02.08.2021Autokauppa jäi heinäkuussa viime vuotta vaisummaksi
25.07.2021Pajari paahtoi podiumille Roomassa
18.07.2021Pajarille historiallinen voitto junioreiden MM-sarjassa
18.07.2021Lauri Joona neljäs Viron MM-rallissa
05.07.2021Katalysaattorivarkaudet lisääntyneet rajusti
01.07.2021Autokaupan kasvu jatkui kesäkuussa
09.06.2021Autojen kierrätys rikkoi keväällä kaikki ennätyksensä
18.05.2021Polttoaineveron korotus ei yksittäisenä toimena riitä autokannan uudistamiseen
15.04.2021Kauppaneuvos Heikki Häggkvist jatkaa Autoalan Keskusliiton ohjaimissa
26.03.2021Lasse Ahlstedt luotsaamaan Autotuojat ja -teollisuus ry:tä
01.03.2021Pajari luokkavoittoon Rovaniemen MM-rallissa
17.02.2021Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
03.02.2020Autokannan ikääntyminen jatkuu
01.11.2019Henkilöautojen rekisteröintien kasvu jatkui lokakuussa
02.09.2019STT-Info: SUOMESSA KEHITETYT GGTURBO-UUSIOTURBOAHTIMET EDUSTAVAT ALANSA HUIPPUA
03.05.2019Turboahdin hinta ?
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
09.03.2019Dieselillä on vankka asema isokokoisten autojen ensirekisteröinneissä
02.03.2019Joka päivä sinua ajaa vastaan tuhansia ajoneuvoja joiden moottoriin on asennettu huippulaadukas GGTurbo turboahdin
28.02.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team kuljettaja Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
14.01.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team 2019
01.02.2018GGTurbo Renault RX 2018 kuljettaja Sami-Matti Trogen