Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Uusien autojen kysyntä on vakaata, mutta tuotannon viiveet jarruttavat ensirekisteröintejä

01.07.2022
Kesäkuussa rekisteröitiin 7 396 uutta henkilöautoa, mikä on 25,6 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2021 kesäkuussa. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 43 501, joka on 23,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla. Uusien henkilö- ja pakettiautojen tilauskanta kasvoi kesäkuussa edelleen, sillä uusien autojen kysyntä on ollut suhteellisen vilkasta ja asiakastilauksia kertyy keskimääräistä enemmän, mutta autojen tuotannossa on viiveitä. Tilauskannan koko on noin kolminkertainen keskimääräiseen tasoonsa nähden.

Myös käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin kesäkuussa viime vuotta vähemmän. Käytettyjen henkilöautojen myynti väheni noin 10 prosentilla viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin kesäkuussa 907, joka on 30,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 5 539, joka on 24,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin kesäkuussa 307, joka on 10,2 prosenttia viime vuoden kesäkuuta vähemmän. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat alkuvuoden aikana jääneet hieman yli 10 prosenttia viime vuoden ensimmäisen puolikkaan lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 1 251, joka on 4,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana.

Ladattavien autojen osuus on alkuvuonna ollut reippaassa kasvussa

Autoteollisuutta piinaavasta komponenttipulasta huolimatta ladattavien autojen osuus rekisteröinneistä on kuluvana vuonna kasvanut selvästi. Kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 15,4 prosenttia oli täyssähköautoja ja 20,0 prosenttia ladattavia hybridejä. Dieselautojen osuus oli 10,1 prosenttia. Täyssähköautojen osuus on tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä autosta ollut yhteensä 13,7 prosenttia ja ladattavien hybridien 20,0 prosenttia. Täyssähköautojen osuuden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 17,3 prosenttiin ja ladattavien hybridien 23,0 prosenttiin, eli yhteensä hieman yli 40 prosenttiin rekisteröinneistä.

Sähköistyminen etenee tällä hetkellä nopeimmin työsuhdeautokannassa. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista jo noin 16,5 prosenttia on täyssähköautoja ja noin 29,9 prosenttia ladattavia hybridejä. Myös taksikanta sähköistyy nyt ripeästi – tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautokorisista takseista noin viidennes on ollut täyssähköautoja.

”Vielä muutama vuosi sitten nähtävissä ollut sähköautojen rekisteröintien keskittyminen kaupunkiseuduille on tasaantumassa. Sähköautojen osuus rekisteröinneistä on edelleen suurin suurilla kaupunkiseuduilla, mutta myös pienemmillä kaupunkiseuduilla ja maaseudulla rekisteröidään nyt paljon sähköautoja. Sähköautoja hankkivat useimmin alle 50-vuotiaat uuden auton ostajat,” kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Ladattavien autojen suosiota on kasvattanut polttoaineen hinnan nousu sekä sähköautojen hankintakannusteet, jotka tasaavat sähköautojen kalliimpaa hankintahintaa polttomoottoriautoihin nähden.

EU-parlamentin ja EU-neuvoston päätös uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästörajoista nopeuttaa sähköistymistä erityisesti vuoden 2030 jälkeen. EU:ssa valmistellaan uusille henkilö- ja pakettiautoille päästörajaa siten, että kaikki uutena ensirekisteröitävät autot olisivat sähkö- tai polttokennokäyttöisiä vuoteen 2035 mennessä.

Uusista kesäkuussa rekisteröidyistä pakettiautoista 5,1 prosenttia oli sähköautoja. Sähköautojen osuus ensirekisteröidyistä pakettiautoista on alkuvuoden aikana ollut noin 3,9 prosenttia, kun vielä viime vuonna osuus jäi 2,6 prosenttiin.

”Pakettiautoilla sähköistyminen etenee hieman hitaammin kuin henkilöautoilla, mutta erojen ennakoidaan tasaantuvan lähivuosien aikana, kun hyötyliikenteen latausmahdollisuudet paranevat. Sähköautojen osuuden pakettiautojen ensirekisteröinneistä arvioidaan tänä vuonna kasvavan hieman yli 6 prosenttiin ja ensi vuonna lähes 10 prosenttiin”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Keskusliitto ry, p. 0500 417 300, pekka.rissa@akl.fi

toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ja -teollisuus ry, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi

Kesäkuun ensirekisteröintitilastot
Ensirekisteröityjen autojen käyttövoimatilastot
Sähköautojen ensirekisteröintitilastoja
Autoalan Tiedotuskeskus on autoalan suurimpien toimialajärjestöjen palvelu- ja informaatiokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa tieliikenteestä sekä autokaupan, autoteollisuuden, korjaamojen, katsastuksen ja autokierrätyksen toimialoilta. Tiedotuskeskuksen omistavat Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ja -teollisuus ry.


25.03.2024Pidä huolta turvallisuudestasi - ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia tarjolla pääsiäisenä
04.03.2024Autoala tunnistaa tarpeen parantaa käytetyn auton kauppaa ja panostaa siihen koulutuksella ja työkaluilla
14.02.2024Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
11.01.2024Autokannan ikääntyminen kiihtyy
16.10.2023Romuajoneuvoasetus kiristää harmaata toimijaa
02.05.2023Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä
16.03.2023Ilma lämpenee turboahtimet rikkoutuu - Tilaa turboahdin edullisesti meiltä 3 vuoden takuulla!
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
08.12.2022HUIPPU-URHEILUN TILANNEKATSAUS: AUTOURHEILUSSA SUOMI ON KIISTATON SUPERVALTA
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
23.10.2022Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin
09.08.2022Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin
09.08.2022Lauri Joona WRC3-luokan ylivoimainen ykkönen Jyväskylän MM-rallissa
01.07.2022Uusien autojen kysyntä on vakaata, mutta tuotannon viiveet jarruttavat ensirekisteröintejä
01.10.2021Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa laskusuunnassa
30.09.2021Lauri Joona uuden edessä Jyväskylän MM-rallissa
30.09.2021Pajari näytti uuden ajokin iskukyvyn
15.08.2021Pajari toiseksi Belgiassa, mestaruus ratkaistaan Espanjassa
15.08.2021Lauri Joona neljäs Belgian haastavassa MM-rallissa - ?Oli komeeta päästää F1-radalla?
02.08.2021Autokauppa jäi heinäkuussa viime vuotta vaisummaksi
25.07.2021Pajari paahtoi podiumille Roomassa
18.07.2021Pajarille historiallinen voitto junioreiden MM-sarjassa
18.07.2021Lauri Joona neljäs Viron MM-rallissa
05.07.2021Katalysaattorivarkaudet lisääntyneet rajusti
01.07.2021Autokaupan kasvu jatkui kesäkuussa
09.06.2021Autojen kierrätys rikkoi keväällä kaikki ennätyksensä
18.05.2021Polttoaineveron korotus ei yksittäisenä toimena riitä autokannan uudistamiseen
15.04.2021Kauppaneuvos Heikki Häggkvist jatkaa Autoalan Keskusliiton ohjaimissa
26.03.2021Lasse Ahlstedt luotsaamaan Autotuojat ja -teollisuus ry:tä
01.03.2021Pajari luokkavoittoon Rovaniemen MM-rallissa
17.02.2021Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
03.02.2020Autokannan ikääntyminen jatkuu
01.11.2019Henkilöautojen rekisteröintien kasvu jatkui lokakuussa
02.09.2019STT-Info: SUOMESSA KEHITETYT GGTURBO-UUSIOTURBOAHTIMET EDUSTAVAT ALANSA HUIPPUA
03.05.2019Turboahdin hinta ?
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
09.03.2019Dieselillä on vankka asema isokokoisten autojen ensirekisteröinneissä
02.03.2019Joka päivä sinua ajaa vastaan tuhansia ajoneuvoja joiden moottoriin on asennettu huippulaadukas GGTurbo turboahdin
28.02.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team kuljettaja Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
14.01.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team 2019
01.02.2018GGTurbo Renault RX 2018 kuljettaja Sami-Matti Trogen