Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin

09.08.2022
Sami Pajari ja kartturi Enni Mälkönen starttasivat torstaina käynnistyneessä Secto Rally Finlandissa uransa toista kertaa WRC2-luokan kalustolla MM-tasolla. Kalustona toimi Toksport WRT:n Skoda Fabia Rally2 evo, jolla kaksikko kilpaili jo kesäkuussa Sardinian MM-rallissa. Tulostavoitetta ei asetettu, mutta tavoitteena oli ajaa maaliin ja saada hyviä erikoiskoeaikoja kasaan, niiden osalta tavoite täyttyikin erinomaisesti.
 
Pajarin ja Mälkösen avaus torstaina Harjulla oli tuoda pohja-ajan heti kilpailun alussa, mutta Puolan Mikolaj Marczyk ennätti lopulta 0,6 sekuntia edelle.
 
Perjantaina Pajarin autokunta ajoi jälleen tasaisen hyvin, kahdesti toiseksi nopein ja muuten sijoitukset pyörivät huonoimmillaankin viiden sakissa. Perjantain päätteeksi sijoitus oli kelvollisesti neljäs. Edellä oli MM-sarjaa kiertävät Teemu Suninen ja Emil Lindholm, sekä kotimaan kärkinimiin myöskin lukeutuva Mikko Heikkilä. Kärkipaikalla ajanut Suninen oli Pajaria 26,5 sekuntia edellä, mutta Lindholm ja Heikkilä vain 7 sekuntia.
 
- Maksimiriskejä välttäen on parhaamme tehty. Kärkinimet menevät todella kovaa, tuumaili Pajari päivän päätteeksi, kun kilpailun 22:sta erikoiskokeesta 10 oli ajettuna.
 
Lauantain aamupäivään saatiin sadetta, siitä Pajarilla ei WRC2-kalustolla ollut aiempaa kokemusta. Aamu tultiinkin hieman varmistellen ja kenties päätös oli oikea, koska aamun toisella erikoiskokeella Heikkilä oli mennyt leveäksi ja keskeyttänyt. Sen myötä Pajari - Mälkönen kaksikko nousi luokassaan jo kolmanneksi. Päivän neljännellä erikoiskokeella syntyi jälleen toisiksi nopein aika.
 
- Meillä oli VIP-tilaisuus erikoiskokeen alkupäässä, saatiin varmaan siitä lisää hyvää fiilistä, kertoi kuljettaja ennen huoltotaukoa.
 
Lauantain iltapäivä sisälsi aamuiset neljä erikoiskoetta uudestaan, joista sitten kolmannella, Patajoen erikoiskokeella Pajarin autokunta joutui epäonnisesti keskeyttämään.
 
- Risteykseen tultaessa oli spoorin viereen noussut kivi, joka katkaisi alatukivarren. Sen myötä rengas siirtyi taaksepäin ja vaurioitti myös vetoakselia. Auto spinnasi samalla hieman onnekkaasti niin ettei jääty kenellekään tien tukkeeksi, kertasi kuljettaja harmillista keskeytystä.
 
Sunnuntaille startattiin vielä ajamaan neljä jäljellä olevaa erikoiskoetta ja hakemaan kovavauhtisia kilometrejä talteen. Sunnuntai käynnistyi vauhdikkaasti, avauksessa jäätiin pohja-ajasta vain 1,4 sekuntia ja seuraavalla 1,5 sekuntia. Luokan tasaisuutta kuvastaa että molemmilla erikoiskokeilla Pajari oli neljänneksi nopein.
 
Kilpailun kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle löydettiin vielä vauhtireservistä pieni lisäys, ensin toiseksi nopein aika vain 0,1 sekuntia Emil Lindholmille jääneenä. Kilpailun päättäneelle Ruuhimäen Power Stagelle syntyikin sitten uran ensimmäinen pohja-aika WRC2-luokkaan ja se tapahtui peräti 3,3 sekunnin erolla Lindholmiin. Vaikka podium-sijoitus vaihtuikin kilpailun aikana yhdenteentoista sijaan, oli kuljettaja tyytyväinen.
 
- Hyvä fiilis, eilen oli vähän hankaluuksia, ehkä huonoa onneakin. Ilman virheitä tultiin sen jälkeen. Kaikkiaan hieno kokemus, paljon enemmän hyvää kuin huonoa, summasi Pajari
 
Tulokset WRC2 - Rally Finland

1. Teemu Suninen (FIN) 2:33:35.9
2. Emil Lindholm (FIN) +7.7
3. Egon Kaur (EST) +2:00.8
4. Hayden Paddon (NZL) +2:11.4

11. Sami Pajari & Enni Mälkönen (FIN) +20:44.1
25.03.2024Pidä huolta turvallisuudestasi - ilmaisia tuulilasin kuntotarkastuksia tarjolla pääsiäisenä
04.03.2024Autoala tunnistaa tarpeen parantaa käytetyn auton kauppaa ja panostaa siihen koulutuksella ja työkaluilla
14.02.2024Tuulilasin kunto on tärkeä osa liikenneturvallisuutta
11.01.2024Autokannan ikääntyminen kiihtyy
16.10.2023Romuajoneuvoasetus kiristää harmaata toimijaa
02.05.2023Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä
16.03.2023Ilma lämpenee turboahtimet rikkoutuu - Tilaa turboahdin edullisesti meiltä 3 vuoden takuulla!
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
08.12.2022HUIPPU-URHEILUN TILANNEKATSAUS: AUTOURHEILUSSA SUOMI ON KIISTATON SUPERVALTA
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
23.10.2022Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin
09.08.2022Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin
09.08.2022Lauri Joona WRC3-luokan ylivoimainen ykkönen Jyväskylän MM-rallissa
01.07.2022Uusien autojen kysyntä on vakaata, mutta tuotannon viiveet jarruttavat ensirekisteröintejä
01.10.2021Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa laskusuunnassa
30.09.2021Lauri Joona uuden edessä Jyväskylän MM-rallissa
30.09.2021Pajari näytti uuden ajokin iskukyvyn
15.08.2021Pajari toiseksi Belgiassa, mestaruus ratkaistaan Espanjassa
15.08.2021Lauri Joona neljäs Belgian haastavassa MM-rallissa - ?Oli komeeta päästää F1-radalla?
02.08.2021Autokauppa jäi heinäkuussa viime vuotta vaisummaksi
25.07.2021Pajari paahtoi podiumille Roomassa
18.07.2021Pajarille historiallinen voitto junioreiden MM-sarjassa
18.07.2021Lauri Joona neljäs Viron MM-rallissa
05.07.2021Katalysaattorivarkaudet lisääntyneet rajusti
01.07.2021Autokaupan kasvu jatkui kesäkuussa
09.06.2021Autojen kierrätys rikkoi keväällä kaikki ennätyksensä
18.05.2021Polttoaineveron korotus ei yksittäisenä toimena riitä autokannan uudistamiseen
15.04.2021Kauppaneuvos Heikki Häggkvist jatkaa Autoalan Keskusliiton ohjaimissa
26.03.2021Lasse Ahlstedt luotsaamaan Autotuojat ja -teollisuus ry:tä
01.03.2021Pajari luokkavoittoon Rovaniemen MM-rallissa
17.02.2021Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko
03.02.2020Autokannan ikääntyminen jatkuu
01.11.2019Henkilöautojen rekisteröintien kasvu jatkui lokakuussa
02.09.2019STT-Info: SUOMESSA KEHITETYT GGTURBO-UUSIOTURBOAHTIMET EDUSTAVAT ALANSA HUIPPUA
03.05.2019Turboahdin hinta ?
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
09.03.2019Dieselillä on vankka asema isokokoisten autojen ensirekisteröinneissä
02.03.2019Joka päivä sinua ajaa vastaan tuhansia ajoneuvoja joiden moottoriin on asennettu huippulaadukas GGTurbo turboahdin
28.02.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team kuljettaja Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
14.01.2019GGTurbo Ford Junior Rally Team 2019
01.02.2018GGTurbo Renault RX 2018 kuljettaja Sami-Matti Trogen