Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pajari paahtoi podiumille Roomassa

25.07.2021

Pajari paahtoi podiumille Roomassa

Sami Pajari - Marko Salminen starttasivat kauden kolmanteen ERC-osakilpailuun Roomassa ERC3 Junior-luokan sekä ERC3-luokan pistekärkenä. Edellisviikonlopun onnistuminen ja JWRC-osakilpailun voitto Viron MM-rallissa ei enää pyörinyt ajatuksissa kun kaksikko pääsi maistelemaan Italian kuumasti paahtavaa aurinkoa sekä asfalttitiestöä.


Perjantain ohjelmassa oli vain lyhyehkö yleisöpyöritys Rooman keskustassa miltei Colosseumin kupeessa. Vajaan kolmen kilometrin erikoiskokeella tuli aikatappiota rutkasti, lähes 13 sekuntia.


Lauantain avauspätkä tuli kuitenkin jo mallikkaasti junioriluokan pohja-aikaan. Päivän toisella erikoiskokeella hyvä vauhti kuitenkin katosi syvään painuvan jarrupolkimen myötä, eikä kärkikolmikkoon tarvittavaa vauhtia enää päivän lopuilla neljällä erikoiskokeella löytynyt.


- Melkoista ylä- ja alamäkeä on alku ollut. Päivän toisella erikoiskokeella oli paljon alamäkiosuuksia ja onnistuin ylikuumentamaan jarrut. Siirtymällä oli ilmaushommia sitten tiedossa. Sen jälkeen täytyikin miettiä hieman toisenlaista ajotapaa. Auto on kyllä hyvässä setupissa eikä vauhtikaan lopulta täysin hukassa ollut, Pajari kertasi lauantai-illan päätteeksi. 


Sijoitus kuuden erikoiskokeen jälkeen oli junioriluokassa kuudes ja ERC3-luokassa kahdeksas. Junioriluokan kärkeen matkaa oli 1 minuutti ja 38 sekuntia, ERC3-luokassa parikymmentä sekuntia enemmän.


Sunnuntaina ohjelmassa oli seitsemän erikoiskoetta ja reilut 120 erikoiskoekilometriä. 


Pajari jatkoi tasaista hyvää työtä kuumimman kärjen takana, saaden tärkeitä asfalttikilometrejä ja itseluottamusta. Kun kolmen erikoiskokeen jälkeen saavuttiin sunnuntain tauolle, oli Pajari hilannut itsensä juniorien neljänneksi, sekä ERC3-luokan viidenneksi.


- Eräänlaista kamppailua itseluottamuksen parissa, muutama pätkä jäljellä, ei muuta kuin keskitytään niihin hyvin, Pajari kertoi päivän puolivälissä. 


Sunnuntain jälkimmäinen neljän erikoiskokeen lenkki saatiin päätökseen myöhään illalla Pajari - Salminen kaksikon napattua lopulta ERC3 Junior-luokasta kolmannen tilan ja ERC3-luokasta nelostilan. 


Luokkien kuumin kärki pysyi edellä ja kamppailu voitosta oli tiukkaa. Juniorien voittoon ajoi Ranskan Jean-Baptiste Franceschi - Anthony Gorguilo vain 0,1 sekunnin erolla Espanjan Alejandro Cachón - Jandrín kaksikkoon. ERC3-luokan voittajaksi ajoi Espanjan Mas Josep Bassas - Axel Coronado Jiménez vain 2,7 sekunnin erolla ennen Franceschi - Gorguilo kaksikkoa. Pajarin ero kärkeen oli lopulta 3 ja puoli minuuttia. 


- Sijoitus oli varmasti se mikä oli otettavissa ilman mitään ongelmia, aikaero kärkeen on tietenkin odotettua isompi, mutta meillä oli joitakin ongelmia matkan varrella jarrujen kanssa. Tärkeintä oli saada kaikki kilometrit asfaltilta talteen Ypresiä varten kun kokemusta asfaltilta ei ole paljoa.


Pajarin kausi jatkuu seuraavaksi jälleen rallin junioreiden MM-sarjassa, kun vuorossa on kauden viimeistä edellinen osakilpailu Ypres ralli, Belgiassa 13.-15. elokuuta. 


Tulokset, ERC3 Junior: Rally di Roma Capitale: 


1. Jean-Baptiste Franceschi (FRA) 2:03:22.0

2. Alejandro Cachón (ESP) +0.1

3. Sami Pajari (FIN) +3:30.2

4. Martin László (HUN) +4:33.4

5. Nick Loof (GER) +4:56.8


Epävirallinen pistetilanne, ERC3 Junior 3/6 osakilpailua: 


1. Sami Pajari (FIN) 92

2. Jean-Baptiste Franceschi (FRA) 77

3. Nick Loof (GER) 72


Viralliset pisteet tulevat tänne: https://www.fiaerc.com/standings-2/#


Tulokset, ERC3: Rally di Roma Capitale: 


1. Mas Josep Bassas (ESP) 2:03:19.3

2. Jean-Baptiste Franceschi (FRA) +2.7

3. Alejandro Cachón (ESP) +2.8

4. Sami Pajari (FIN) +3:32.9

5. Lukasz Lewandowski (POL) +4:30.4 


Epävirallinen pistetilanne, ERC3 3/6 osakilpailua: 


1. Mas Josep Bassas (ESP) 93 

2. Sami Pajari (FIN) 87 

3. Jean-Baptiste Franceschi (FRA) 69


Viralliset pisteet tulevat tänne: https://www.fiaerc.com/standings-2/#


Sami Pajari verkossa: 


WWW: https://www.samipajari.com/ 

Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial 

Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/ 

Twitter: https://twitter.com/samipajari
 
09.08.2022Pajarin tavoitteet Suomen MM-rallissa täyttyivät valtaosin
09.08.2022Lauri Joona WRC3-luokan ylivoimainen ykkönen Jyväskylän MM-rallissa
01.07.2022Uusien autojen kysyntä on vakaata, mutta tuotannon viiveet jarruttavat ensirekisteröintejä
01.10.2021Uusien autojen rekisteröinnit syyskuussa laskusuunnassa
30.09.2021Lauri Joona uuden edessä Jyväskylän MM-rallissa
30.09.2021Pajari näytti uuden ajokin iskukyvyn
15.08.2021Pajari toiseksi Belgiassa, mestaruus ratkaistaan Espanjassa
15.08.2021Lauri Joona neljäs Belgian haastavassa MM-rallissa - ?Oli komeeta päästää F1-radalla?
02.08.2021Autokauppa jäi heinäkuussa viime vuotta vaisummaksi
25.07.2021Pajari paahtoi podiumille Roomassa

Siirry arkistoon »